Uutiskirje marraskuu

LUKEN WEBINAARISARJA ESITTELEE RUUKIN KOEASEMALLA TEHTÄVÄÄ TUTKIMUSTA
Yhdessä kohti kestävää pohjoista maataloutta -webinaarisarja alkoi ti 20.11. Sarjan neljä seuraavaa osaa ovat marras-joulukuun aikana.
Webinaarisarjassa esitellään Luke Ruukin koeasemalla käynnissä olevien hankkeiden tekemisiä ja tuloksia. Webinaarisarjan, kuten myös Luke Ruukin koeaseman toiminnan, keskiössä on nurmeen perustuvan viljelyn harjoittaminen Pohjois-Suomessa, sijainnin ja sääolosuhteiden puolesta haastavissa olosuhteissa.
Jäljellä olevat osat käsittelevät lannanlevitystä, turvepeltojen ilmastovaikutuksia, tilayhteistyötä ja koulutusta sekä sidosryhmäyhteistyötä.
Lue lisää ja ilmoittaudu mukaan täällä.

LÄHDE MUKAAN OPINTOMATKALLE SAKSAAN!
Salaojayhdistys järjestää keväällä 2025 opintomatkan Saksaan. Alustavia ilmoittautumisia otetaan vastaan osallistujamäärän kartoittamiseksi.
Matka toteutetaan 13.-16.4.2025. Matkan aikana tutustumme kiinnostaviin alan yrityksiin/asiantuntijoihin, joilta kuulemme uusista toimintatavoista, haasteista ja mahdollisuuksista. Vierailukohteiden osalta keskitymme salaojakonetehtaisiin, alan tutkimuslaitoksiin sekä työmaa ja/tai suunnitteluun liittyviin kohteisiin. Matka on oiva tilaisuus verkostoitua sekä kansainvälisten että matkalle lähtevien kotimaisten toimijoiden kanssa.
Matka alkaa lennolla Helsingistä Hampuriin sunnuntaina iltapäivällä. Maanantaista keskiviikkoiltapäivään kierrämme kohteissa Hampurin ja Kölnin alueella, ja keskiviikkona alkuillasta lennämme takaisin Helsinkiin.
Matkaoppaana ja toteuttajana toimii ekonomi Martin Brandt, joka on työuransa aikana järjestänyt suomalaisyrityksille, -kunnille sekä tutkimus- ja koulutusorganisaatioille lukuisia energia-, kiertotalous- ja ympäristöratkaisuihin liittyviä yritysmatkoja Saksaan.
Matka tarjotaan räätälöitynä pakettiratkaisuna sisältäen lennot, hotelliyöpymiset (3–4 tähden, 1hh), siirtymiset Saksassa omalla bussilla, ohjelman, matkajohtajan ja tarvittaessa tulkkausta matkan aikana. Matkapaketista vastaa Oy Kon-Tiki Tours Ltd. Matkan hinta määräytyy osallistujamäärän mukaan.
Ilmoittaudu matkaan alustavasti lähettämällä viesti osoitteeseen salaojayhdistys@salaojayhdistys.fi.
VESKU-HANKE PÄÄTÖKSEEN

VESKU-hanketta esiteltiin Pörssitalossa järjestetyssä seminaarissa posteriesityksessä.
Maatalouden vesitalouden koulutuksen uudistaminen eli VESKU-hanke saatiin päätökseen syyskuussa 2024. Hankkeen päätavoitteena oli kartoittaa maatalouden vesitalouden osaamisalan koulutuksen päivitystarvetta sekä levittää Hiilestä kiinni -hankekokonaisuuden tutkimustietoa ja edistää maatalouden ilmastotoimenpiteiden, kuten päästöjen vähentämisen ja hiilensidonnan, integroimista osaksi erikoisammattitutkintoa.
Hankkeessa päivitettiin koulutuksen valinnaisia tutkinnonosia, joissa painotettiin säätösalaojitusta ja kastelujärjestelmiä. Lisäksi syksyllä 2024 käynnistettiin pilottikoulutus. Hankkeessa kehitettiin myös Eloperäisten maatalousmaiden kasvihuonekaasupäästöjen vähentämisen tietopankkia, jonka tarkoituksena on auttaa viljelijöitä, suunnittelijoita ja viranomaisia pysymään ajan tasalla vesitalouteen liittyvissä ilmastotoimenpiteissä ja ympäristövaatimuksissa. VESKU-hanke on vahvistanut maatalouden vesitalouden osaamista ja luonut verkostoja, jotka tukevat yhteistyötä alan toimijoiden välillä.
Päätoteuttajana hankkeessa toimi Sedu Ilmajoki yhdessä Luonnonvarakeskuksen ja Salaojayhdistyksen kanssa. Maa- ja metsätalousministeriö rahoitti hanketta.
Lisätietoa hankkeesta: VESKU – Vesitalouskoulutuksen uudistaminen – Sedu
Lisätietoa koulutuksesta: Maatalousalan erikoisammattitutkinto maatalouden vesitalouden osaamisala – Sedu.
Tietopankki: Eloperäisten maatalousmaiden kasvihuonekaasupäästöjen vähentäminen | Luonnonvarakeskus

REWATER-HANKE KÄYNNISTYY

Tänä syksynä käynnistynyt REWATER-hanke keskittyy ilmastonmuutoksen aiheuttamien vesienhallinnan haasteiden ratkaisemiseen maataloudessa. Hankkeen päätavoitteena on kehittää älykkäitä ICT-pohjaisia vesienhallintaratkaisuja, jotka tukevat kestävää maataloutta ja parantavat ruokaturvaa.
Hankkeessa kerätään kenttädataa maatalouden vesienhallinnasta sekä kehitetään simulaatiomalleja vesienhallinnan tutkimiseen muuttuvissa ilmasto-olosuhteissa. Kenttäkokeita tehdään pilottialueilla Suomessa ja Ruotsissa, missä testataan älykkäiden kuivatus- ja kastelujärjestelmien toimivuutta.
Hankkeen vastuullinen organisaatio on Oulun yliopisto, ja sen muut osapuolet ovat Salaojayhdistys ry, Salaojituksen tutkimusyhdistys ry, Aalto-yliopisto, Hushållningssällskapet i Norrbotten-Västerbotten ja Sveriges Lantbruksuniversitet. Hanketta rahoittavat Salaojituksen Tukisäätiö sr sekä EU:n Interreg Aurora -ohjelma.
Lisää hankkeesta voi lukea yhdistyksen kotisivuilta.

VESIMA-HANKE PÄÄTÖKSEEN

Vesitalouden hallinta maatalousvaltaisilla valuma-alueilla (VESIMA) -hanke päättyi lokakuussa 2024. Hankkeessa kehitettiin valuma-aluelähtöistä suunnittelua ja arvioitiin eri maatalouden vesienhallinnan toimenpiteiden sekä ojitusratkaisujen vaikutuksia satotuotantoon ja ympäristöön. VESIMA-hanke tarjoaa arvokasta tietoa ja käytännön kokemuksia, jotka ovat laajasti hyödynnettävissä. Hankkeen loppuraportti julkaistaan Salaojituksen tutkimusyhdistyksen Tiedotteet-sarjassa vuoden 2025 alkupuolella, josta tuloksia voi tarkemmin lukea.
Lisää hankkeesta voit lukea myös yhdistyksen kotisivuilta . Hanketta rahoittivat ympäristöministeriö (Vesiensuojelun tehostamisohjelma), Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus (maa- ja metsätalouden vesienhallinta), Salaojituksen Tukisäätiö sr, Maa- ja vesitekniikan tuki ry sekä hankkeeseen osallistuneet laitokset.
Saana Keskisen diplomityö: Maatalousvaltaisten valuma-alueiden vesienhallinnan suunnittelu ja toimenpiteiden vaikuttavuus: Tapaustutkimus Raaseporinjoella
Yingxin Dengin diplomityö: Investigation of agricultural loads in experimental field under varying cultivation practices and weather conditions

KESTÄVÄN VESIENHALLINNAN -SEMINAARI JÄRJESTETTIIN

Orgaanisten peltomaiden kestävä vesienhallinta -seminaari järjestettiin Pörssitalolla lokakuussa 2024. Tapahtuman järjestivät Salaojituksen Tukisäätiö, Maa- ja vesitekniikan tuki, Salaojayhdistys, Suoviljelysyhdistys ja Baltic Sea Action Group (BSAG). Tilaisuus toimi samalla Suoviljelysyhdistyksen 130-vuotisjuhlaseminaarina.
Seminaari kokosi yhteen yli sata alan ammattilaista sekä kymmeniä etäyhteyksien kautta seuraavia katsojia. Seminaarissa keskusteltiin orgaanisten peltomaiden kestävästä vesienhallinnasta kuten säätösalaojituksesta ja salaojakastelusta. Keskustelua oli myös turvepeltojen vettämisestä, ennallistamisesta ja niiden ympäristövaikutuksista sekä ilmastopäästöjen vähentämisestä. Esityksissä käsiteltiin myös turvepeltojen historiallista merkitystä sekä tulevaisuuden käyttömahdollisuuksia.
Seminaarista kootaan Vesitalous-lehden teemanumero 1/2025 ”Eloperäisten peltojen kestävä vesienhallinta”. Lehti ilmestyy vuoden 2025 helmikuussa. Teemanumeron voi tilata ilmoittamalla postitustiedot osoitteeseen toimitus@vesitalous.fi otsikolla Vesitalous 1_2025_postitus.
Seminaarin kaikki esitystallenteet ja -materiaalit sekä seminaarissa esitellyt posterit löytyvät täältä.
Uutiskirjeen toimittivat Olle Häggblom, Minna Mäkelä, Julia Ijäs ja Jyrki Nurminen.
